Tälläsis postauksis ei oikee koskaa osaa alottaa tätä tekstii. Mut en keskity nyt siihen, vaan kuhan saan ajatukseni esiin. Ootte varmaan kaikki huomannu tän mun blogin elossa pysymisen sinnittelyn viime aikoina. Pitkiä taukoja, sekavia kuvia ja väsynyttä tekstiä. Jännä miten bloggaaja heijastaa ittensä niin täydellisesti aina blogiinsa. Blogin ohella mä oon ollu sekava ja väsyny ja sinnitelly täs elämäs. Kaiken tän elämänhallinnan vaikeuden keskellä oon yrittäny välillä elvyttää blogii sekä vaikka mitä muuta, mutta itteni unohan usein. En usko, että tää blogi ois mitekää ollu huomattava voimien viejä, koska oon aina tehny tätä vaan itteni takii enkä oo esimerkiks ollu huolissaan että mitä te musta ajattelette. Mutta ei tää mulle enää yhtään mitään annakkaan. Mä oon muuttunu ihmisenä myös kasvun ja varttumisen myötä, mutta myös tän sairastamisen ja mielenterveyden heittelyn myötä. Mä en jotenki koe tätä blogii enää sellasena, mikä ois osa mua. Se oli ennen sitä todella vahvasti, mutta nyt mun elämä pyörii erilaisten asioiden ympärillä. Haluun kokee asioita enemmän itteni kautta kuin blogin kautta. Nähä omilla silmillä, ei kameralla. Luoda muistot päähän, ei nettiin.
Oon tiedettävästi ailahtelevainen ihminen ja tääkään kirjotus ei oo 100% varma. Mulla on kesällä tulossa hienoja hetkiä, jotka haluan ikuistaa varmasti myös kameraan. Yksi näistä on Espanjan reissu ja luultavasti haluan jakaa mahdolliset lomakuvat myös tänne. Eikä sitä koskaan muutenkaan tiedä huomisesta. Vaikka en olekkaan nyt kuukausiin tarttunut kunnolla kameraan, ei se tarkoita etten vaikka kuukauden päästä sitä tekisi innolla. Mut mä elän nyt tässä hetkessä ja tällä hetkellä tuntuu tältä.
Kiitos♥
Staring at the ceiling in the dark
Same old empty feeling in your heart
'Cause love comes slow and it goes so fast
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti